Uuups, mutta...

Suomen talousongelmiin, kaikkiin, ON olemassa ratkaisu

Suomea vaivaavaan talouden lievään taantumaan on olemassa ratkaisukeinot. Ratkaisevaa on, halutaanko niitä käyttää, ja jos ei, niin miksei.

Suomen keskeinen talousongelma on metsäteollisuuden ulkoistaminen halvempina pidettyjen maiden alueelle, lähemmäs kuviteltuja tai seliteltyjä markkina-alueita. Miten sellutehtaan siirtäminen Uruguayhin on lähempänä Keski-Eurooppaa kuin Suomi, on arvoitus. Toisaalta on ilmeinen tosiasia, että raaka-aineen saatavuus Suomessa on selvästi heikentynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Raaka-aineongelmaan on olemassa loistava ratkaisu: Metsän tuottoa voitaisiin verottaa kasvun mukaan, so. sitä mukaa, kun omaisuus lisääntyy, ei realisoinnin mukaan. Tämä takaisi toisaalta sen, että metsän myynti ei olisi sidottu suhdanteisiin, toisaalta se, että metsää myytäisiin, ihan vain verojen maksamiseksi. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja puu liikkui.

Myös kuntien hiipuvat talousnäkymät ovat johtaneet kansantaloudellisiin kummallisuuksiin. Kuntia on yhdistelty tehostamisen nimissä, vaikka sekä Kuntainliiton että valtionvarainministeriön laskelmat kiistatta osoittavat, että parhaassa kunnossa ovat kunnat, joiden asukasluku liikkuu 30 000 tietämissä. Näihin ongelmiin on samoin olemassa helppo ratkaisu: suurten kuntien jakaminen osiin johtaa tilanteeseen, jossa kansalaisvalvonta tehostuu, ja näin tehokkuus väistämättä lisääntyy. Kuntien määrä kasvaisi näin arviolta 800 tienoille. Mikään ei estä näitä ”pieniä” kuntia toimimasta yhdessä suurten hankkeitten osalta. Kuntien rahoitusaseman parantaminen samassa yhteydessä on myös helppoa: määrätään yritykset kunnallisverovelvollisiksi, ja verotuksen perusteena verotettavan tulon tuotantokunta. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja kuntien talous oli kunnossa.

Myös valtiontalouden saaminen kuntoon on melkoisen ongelmatonta. Valtiohan olemme me, eivät ”ne”, ihan jo perustuslainkin mukaan. Tuloverotuksen muuttaminen oikeudenmukaisemmaksi toisi väistämättä valtion talouteen tasapainoa. On mieletöntä, että ”otsansa hiessä” palkkatuloja ansaitseva maksaa veroa enemmän kuin kotona sohvalla makaava ”pääomasijoittaja” tai taloudellinen spekulantti.

Koska julkisista palveluista ja tulonsiirroista hyötyy suurituloinen selvästi enemmän kuin pienituloinen, on oikeudenmukaista asettaa kaikki tulot ”samalle viivalle” muodostumistavasta riippumatta. Samoin on oikeudenmukaista, että suurituloinen maksaa suuremman veronmaksukykynsä ja saamansa suuremman hyödyn takia suuremman osan tuloistaan veroina kuin pienituloinen. Progression kiristäminen jyrkästi yli 5 000 euron tuloista lähtien aina 94% asti korjaisi nykyiset ongelmat periaatteessa automaattisesti. Sekä ylisuuret tulot että erilaiset kohtuuttomat optiojärjestelyt tulisivat tarkoituksettomiksi sekä saajalle että maksajalle. Samalla ”pienituloisten” ryhmä pienenisi ratkaisevasti, koska säästetyt ”optiorahat” voitaisiin käyttää matalapalkka-alojen palkankorotuksiin. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja valtion talous oli kunnossa eikä ”optiomiljonäärejä” ollut.

Myös yhteisen julkisen taloutemme toinen puoli, menot, on helposti saatavissa aisoihin. Loistavia toimia olisi esimerkiksi luoda kunnallinen liikennelaitos kuntiin, joissa julkisen paikallisliikenteen järjestäminen on mielekästä. Vastaavasti esimerkiksi tiestön rakentamisen pilviin nousevat kustannukset saataisiin hallintaan perustamalla valtiollinen tielaitos, jonka nimeksi voisi laittaa esimerkiksi ”Tie- ja vesirakennuslaitos”. Myös maapostia varten voitaisiin luoda valtion laitos, joka toimisi koko maassa, ja antaa sille nimeksi vaikkapa ”Posti”. Näin päästäisiin eroon julkisten palvelujen näennäisistä tuottovaatimuksista. Miksi yhteisesti omistamamme laitoksen pitäisi tuottaa jotain muuta kuin palveluja?

Valtion talouden kuntoon saattaminen edellä esitetyin keinoin mahdollistaisi lisäksi verotarkastajien määrän kolminkertaistamisen ja hallinto-oikeuksien osastojen kaksinkertaistamisen, mikä sitten ihan todellisuudessa lisäisi hallinnon tehokkuutta. Samalla rikollinen talous saataisiin kuin sivutoimena minimoitua. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja valtion talous oli kunnossa.

Julkisen, yhteisen, taloutemme kuntoon saattaminen mahdollistaisi myös koulutuksen tason nostamisen ja koulutetun väestön osaamisen laajentamisen. Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille kyettäisiin suuntaamaan enemmän varoja, etenkin talouselämän kannalta ongelmallisen perustutkimuksen osalta. Samalla väestön yleinen koulutustaso nousisi, ja suomalainen työläinen olisi pääsääntöisesti maisteritasoisen tutkinnon suorittanut.

Tieteellisen ja ammatillisen tason jatkuva korottaminen tekisi Suomesta taas johtavan innovaatiokeskuksen. Nykyinen malli, jossa jatkokoulutusta antavien oppilaitosten itsenäisyys on lopetettu ja niistä ollaan tekemässä yrityselämän tarpeita palvelevia ”innovaatiohautomoja” koulutuksen ja tutkimuksen sijaan, on tie, joka johtaa kansalliseen itsemurhaan. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja koulutusjärjestelmään talous oli kunnossa.

Suurin yksittäinen talousongelma on kuitenkin massojen kulutuskyvyn hiipuminen. Tässä on osasyynä työttömyyttä koskeva tilastollinen harha. Kun Paavo Lipponen aikoinaan lupasi puolittaa työttömyyden, joka silloin oli noin 470 000, hän piti lupauksensa. Sitä ei kuitenkaan pidetty työllistämällä, vaan muuttamalla tilastointia. Viikoittaista työttömyyttä tarkasteltaessa aiempi normi oli 20 työtuntia 7 päivän jaksossa, ”puolittaminen” tehtiin laskemalla vaatimus neljään (4!) tuntiin viikossa. Jos siis 7 päivän jaksossa oli 4 tuntia palkkatyössä, ei tuolla viikolla ollut työtön.

Työttömyys ei kuitenkaan sinänsä ole ratkaisematon ongelma. Se helpottuu, kunhan massoille jaetaan lisää ostovoimaa. Tehokas keino on esimerkiksi opintorahan ja työttömyyspäivärahan tason nostaminen sellaiseksi, ettei kansalainen tarvitse toimeentulotukea kuin poikkeustapauksessa. Uuups, mutta meillähän oli ennen tällainen systeemi, ja jo 40 000 työttömyyttä pidettiin ”hätätilana”.

Myös tavallista kansalaista eniten haittaava kehitys, hintatason nousu, saataisiin kuriin pelkästään tuloveroa oikeudenmukaistamalla. Tuloerojen kasvu on suurempi syy hintatason yleiseen nousuun kuin inflaatio. Tätä kansantaloustieteen tosiasiaa ei haluta myöntää. Se, ettei sitä myönnetä, ei kuitenkaan muuta asiaa. Samalla pienituloisten reaaliansio, tulojen todellinen ostovoima, kasvaisi automaattisesti, ilman yritystaloutta rasittavia palkankorotuksia. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja hintataso kohtuullinen. Jopa työttömillä ja eläkeläisilläkin oli ruokaa joka päivää pöydässä.

Kokonaiskehityksen kannalta on kuitenkin oleellista, että näitä ”uudistuksia” ei haluta toteuttaa. Poliitikot ja erilaiset elitistiset eturyhmät vastustavat niitä periaatteessa, koska ”vero” ja ”yhteinen talous” ovat suomen kielen uusimmat kirosanat. Äänestäjien ongelmana on taas Johannes Virolaisen aikoinaan lausuma viisaus: ”Kansalaisen poliittisen muistin kesto on noin kaksi viikkoa.” Seuraus on, että nykyinen Lampola-Suomi, jossa jokainen huutaa saamisista ”mää, mää” ja maksamisista ”muu, muu”, ei yksinkertaisesti enää välitä.